Tavoitteena 1000 defibrilaattoria Suomeen

26.01.2020

Klubissamme pantiin merkille Lions-Club Littoisten aloite hankkia jokaisen Suomen Lions-Clubin toimesta vähintään yksi defibrilaattori vuonna 2019. Kun klubeja on yhteensä 940 kappaletta, asetettiin tavoitteksi 1000 laitetta. Kampanjaan kuuluu laitteita hankkineiden edustajille käyttäjäkoulutus.

Aktiviteetin vaikuttavuus on merkittävä. Tuosta defibrilaattorimäärästä toivoisi avun osuvan apua tarvitsevalle. Sydämen sähköinen tahdistin defibrilaattori ei poista perinteistä ensiaputaitoa! Kuitenkin Defi-laitteessa on anturit, joiden avulla laite pystyy toteamaan sydänsairauden laadun ja puheen avulla ohjaamaan laitteen käyttöä sydämen käynnistämiseksi uudelleen ja esim rytmihäiriön tasaamiseksi. Laite on tehty täysin käyttäjäänsä ohjaavaksi.

Klubissamme pantiin aloite merkille ja päätettiin hankkia laite Tyrvään kirkkoon. Asia eteni viime vuoden lopussa ja 12.2. tapahtuu laitteen koulutus Sastamalan seurakunnan seurakuntatalolla.

Hanke johti myös siihen, että seurakunta hankki samassa yhteydessä toisen laitteen seurakuntatalolle.

Kuvan symboli kertoo, mistä laite löytyy. Laitteita säilytetään tarkoitukseen tehdyissä kaapeissa tai hyllykössä. Laitteet rekisteröidään valtakunnalliseen rekisteriin ja ylläpidetään määräajoin.

200126 Defisymboli

 

Takaisin