Formulamatka Hungaroringille Istvanin ja Livian johdattelemana oli ikimuistoinen

31.07.2016

Kolmenkymmenen asteen helle ja Budapestin nähtävyydet kruunasivat Istvanin ja Livian johdatteleman matkan. Perille Budapestiin saavuimme torstaina 21.7. Majoituimme Elisabetin sillan lähistöllä Hotel Matyas-iin. Matkakorteilla oli helppo siirtyä kaupungin alueella kohteesta toiseen bussien, ratiotievaunujen ja metron avulla. Kuvassa matkalaiset odottelemassa "kakkosratikkaa", jolka liikennöi pitkin Tonavan rantaa. Perjantaina bussi vei meidät Szentendren taiteilijakaupunkiin, jossa vietimme iltapäivän nähtävyyksiin tutustuen.

Budapest, ratikka Taiteilijakaupunki

Lauantaina matkalaiset nousivat busiin, joka vei meidät Formula 1 aika-ajoihin. Päivä oli helteinen ja ukkoskuuro pyyhkäisi aluetta sivuten, mikä aiheutti kilpailijoille ja formulatalleille päänvaivaa. Kimi mm. joutui lähtöruutuun 14. Sunnuntain kilpailussa aurinko helotti täydellä voimalla. Oli elämys nähdä ihmismassat ja valtavat järjestelyt Hungaroringin alueella. Kuvissa alla kilpa-autojen rivistö ohittamassa katsomoamme. Alimmassa kuvassa mielikuvaa harrastajien paljoudesta ja järjestelyjen vaativuudesta.

Formula Formula 2 Formula 3

Formulakilpailujen näytetyin ja kiinnostavin kuljettaja oli Kimi. Hän siirtyi nopeasti tilalle 4, mutta kilpaili lopulta kuluttavan alun ansiosta kihelmöivän tiukasti sijasta viisi Redbullin Vestappenin kanssa.

Kaupungin nähtävyyksiä katseltiin maanantaina ja tiistaina. Kuvissa juuriltaan Unkarilainen, mutta Kaliforniassa syntynyt Peter Falk - etsivä Columbo - ja koira. Toisessa kuvassa elävä patsas Matiaksen kirkon aukiolla. Kolmannessa kuva Vapauden aukiolta ja neljäs kuva jokiristeilylle lähdöstä.

Columbo Elävä patsas Vapauden aukio Jokiristeily

Suuri Kiitos Istvanille ja Livialle onnistuneesta klubimatkasta.

Takaisin